Petri Kuljuntausta: Ääretöntä ääntä eetterissä
Kaikella on historiansa, niin myös Avaruusromulla. Kuuntelin jo 1980-luvun lopulla Jukkaa ja Romujen varhaisversiota Musiikin ihmeellinen maailma -ohjelmaa, jota Jukka teki paikalliskanava Radio957:lle. Muistelen että musiikillisesti Jukka liikkui jo silloin Romujen linjoilla ja tyyli oli tässä vaiheessa jo löytänyt muotonsa. Äänensä ohella Jukkakin tuli pian tutuksi erään levyputiikin kautta. Suomen kiintoisin levykauppa oli siihen aikaan maahantuojanakin toiminut Hieronymus (Hear-O-Ny-Mus), jonka myymälä oli kohtauspaikka alan harrastajille. Jukka haki sieltä ainakin osan radiossa soittamastaan uutuusmateriaalista. Hieronymuksen primus motor oli Jouko Turunen, joka oivalsi ensimmäisenä tuoda Suomeen ECM:n, HatHut/HatArtin, New Albionin, Moers Musicin, Enjan, FMP:n ja monien muiden vastaavien julkaisemaa vaihtoehtoista musiikkia. Viikottaiset visiitit putiikissa ovat ikimuistoisia ja varsinainen väriläiskä oli aina innostunut myyjä-Ykä, joka singahti tämän tästä tiskinsä takaa antamaan asiantuntevia levysuosituksiaan. Ilmapiiriä tasapainotti Jouko, joka oli rauhallisuuden perikuva. Istuimme usein takahuoneen toimistossa ja keskustelimme musiikista. Se vaati Joken kanssa kärsivällisyyttä sillä hän puhui zeniläisen mietteliäästi; sanat tipahtelivat pitkien hiljaisuuksien saattelemena ja lauseen muotoileminen saattoi kestää useamman minuutin. Kaupan puolella meno oli toinen. Ykän innostus oli tarttuvaa ja hän oli se joka piti huolen ettei liikkeestä päässyt ulos ilman tukevaa levypinkkaa kainalossa. Kumpikin heistä oli aitoja musiikkidiggareita, eikä heitä kiinnostanut myyminen, liike- ja maahantuontitoiminnasta huolimatta, vaan se että ihmiset saavat kuunneltavakseen uutta hyvää musiikkia. Aina kun Jukka Mikkola astui liikkeeseen hakemaan uutta levyeräänsä täyttyi putiikki eloisasta tarinoinnista elektronimusiikin, impron ja nykymusiikin kuulumisista ja sukelsimme yhä uudelleen ja uudelleen tekemään löytöjä vinyylilaareista Ykän ohjastamana.
1980-luvulla kiersi syntikkani Maestro Universal Synthesizer USS-1 (Oberheim) Tampereen muusikkopiireissä. Sen sijainnista minulla ei ollut vuosiin tietoa, mutta eräältä jazzdiggarilta kuulin että se käväisi jossain vaiheessa Jukallakin kokeiltavana, saksofonin jatkeena. (Monia soittimiani on jäänyt maailmalle, mutta tämä syntikka löysi ihme kyllä tiensä takaisin lähes 20-vuotisen lainakierroksensa jälkeen.) 1980-luvun lopulla näin Avaruuskapteenin esiintymässä saksofoninsa kanssa kokeellisissa proggiksissa. Hänellä oli muun muassa 4Suuta, runoa ja musiikkia yhdistävä yhtye. Muistan Tampere Jazz Happeningin alkuajoilta kokeellisen esityksen, jossa Jukan poppoo (4Suuta tai taiteilijaryhmä Rodtsenko-seura) teki performanssin yliopiston juhlasalin aulassa. Aulatilan lattialla oli kasa yksivärisiä, paksuja verhokankaita. Kukaan ei kiinnittänyt tähän myttyyn suurempaa huomiota kunnes se alkoi liikahdella ja kankaiden alta kömpi yllättäen esiin ryhmä esiintyjiä! He olivat maanneet siellä piilossa, odottaen sopivaa hetkeä aloittaa esitys. Muistaakseni Jukalla oli saksofoni ja esiintyjät valloittivat tilan liikkumalla yleisön seassa. Se oli musiikillista performanssia. En ole varma ketkä esiintyivät pääkonsertissa juhlasalin puolella, mahdollisesti Ronald Shannon Jackson, Bill Laswell, Sonny Sharrock ja Peter Brötzmann, vai oliko se Ulrich Laskin soolokonsertti saksofoneilla, syntikoilla ja DMX-rumpukoneella… Jukan 1980-luvun meriitteihin kuuluu myös soittaminen John Cagen johdolla tämän Atlas Eclipticalis -teoksen esityksessä.
1990-luvulla järjestin keikkoja Helsingissä ja pyysin Jukkaa DJ:ksi aina kun Avaruuskapteenia tarvittiin sitomaan esityksiä musiikillisesti yhteen. Jukkaa oli helppo pyytää, sillä hän oli aina innostunut ja valmis keikalle. Illan tilanteisiin hän reagoi valitsemalla sopivimman musiikin laajoista kokoelmistaan. Erään kerran piti samassa tilaisuudessa esiintyä runoilija Teemu Hirvilammin duo, mutta kun duon musiikillinen puolisko estyi saapumasta paikalle, hyppäsi Jukka puikkoihin ja hoiti ex-tempore runoesitykseen äänen DJ-dekkinsä takaa. Jukan soitinarsenaaliin kuului levysoittimien lisäksi hyvin pieni syntikka, josta hän kaivoi esiin soundeja levymusiikin liitteeksi. Näitä keikkatallenteita pitäisi joskus julkaista… Hieman myöhemmin kokosin Äänen Lumolle ja Muu rylle kokoelma-CD:n Sounds! (1999), jolle kutsuin 20 kotimaista elektronimusiikin ja äänitaiteen tekijää toteuttamaan raidan. Halusin ehdottomasti mukaan myös Avaruuskapteenin, joka toteutti levylle teoksen Microseasonings.
Jukka on ohjelmissaan ajassa kiinni ja hän tekee YLE:lle sympaattisen mukaansatempaavalla tavalla informatiivisia spesiaaleja ajankohtaisista aiheista. Vuodelta 1997 on jäänyt mieliin YLE:lle tehty tunnin pituinen Timantti Spesiaali -ohjelma Äänen Lumon ensimmäisestä festivaalista. Tapahtumassa esiteltiin eksperimentaalista musiikkia laidasta laitaan ja rinta rinnan soivat (varsin avaruusromuhenkisesti) kokeellinen musiikki, akateeminen avantgarde, ambient, elektroakustinen musiikki, improvisaatiot ja tekno. Ohjelmistossa oli myös nykytanssia, videotaidetta ja valoa. Kyseiseen aikaan mikään muu taho Suomessa ei järjestänyt näin avarakatseisesti elektronisen ja kokeellisen musiikin tapahtumia. Tästä kertoo festivaalin säveltäjä-/artistilista: Steve Reich, Alvin Lucier, Hugh Davies, Jean-Babtiste Barrière, Reijo Kela, Mikko-Ville Luolajan-Mikkola, Petri Kuljuntausta, Juhani Nuorvala, Nemesis, Sait-D, Jukka Mikkola, Juhani Liimatainen, Andrew Bentley, Kalev Tiits, Jukka Ylitalo, Mika Taanila, Sami van Ingen, John Vihervä ja Kari Petäjä. Jukka saapui haastattelemaan meitä organisaattoreita tapahtumapaikalle kun virittelimme illan esitystä. Jukan asiantuntemus, kiinnostus ja tuki oli aloitusvaiheessa tärkeää sillä hän oli Suomessa ainoa toimittaja joka ymmärsi tämän musiikinsektorin ilmiöitä yhtä laaja-alaisesti kuin me tapahtuman järjestäjät.
2000-luvun alussa Jukka pyysi haastattelun äänimaisemamusiikista ja sovimme tapaamisen nykymusiikkifestivaalille. Jukalla oli jälleen työn alla laaja ohjelmakokonaisuus radiolle. Tällä kertaa teemana oli äänimaisema, ilmiötä hän tarkasteli sekä tutkijoiden että taiteilijoiden kuulokulmista. Muistan todenneeni kuinka teknologian myötä ympäristön on vallannut pitkät äänet, ne soivat niin pitkään kuin sähköä riittää. Tämä on jättänyt jälkensä myös musiikkiin ja erityisesti siihen musiikkiin mihin Jukka on painottunut ohjelmissaan. Kuuntelimme Tullikamarin ulkopuolelta kantautuneita kadun ääniä.
Muutaman kerran minua on luultu Mikkolaksi. Osittain tämä selittynee sillä että itsekin tein aikoinaan elektronimusiikin ohjelmia (Lumottuja ääniä, 1997-2005) Yleisradiolle. Pidin erään kerran 2000-luvun alussa elektronimusiikista vierailuluentoa Helsingin yliopistossa ja luentoni jälkeen eräs sokea kuuntelija tuli luokseni kyselemään luentoni aiheista tarkemmin. Keskustelun edetessä hän viittasi myös “minun Avaruusromua-ohjelmaani” jota kertoi kuuntelevansa usein. Korjasin ohjelman tekijätiedon, minkä kuultuaan hän oli hyvin yllättynyt ja mietti syytä erehdykseen: “Teillä on kyllä niin samanlainen ääni!” Seuraavan kerran kun näin Jukan kerroin tämän tapauksen ja heitin hänelle vitsinä idean jota voisimme kokeilla: vaihdamme radiojuontajan paikkoja kertomatta kenellekään ja testaamme huomaisiko kukaan kuuntelijoista vaihdosta…
Muistan erään keskustelun biitin merkityksestä musiikissa ja ihmettelimme kumpikin miten ratkaisevalta sen läsnäolo, tai paremminkin poissaolo, tuntui olevan tietyille tahoille ns. vakavan musiikin kentällä. Ymmärsin hyvin mitä Jukka tarkoitti ja olen omilla elektronimusiikin ja äänitaiteen luennoillani ja workshopeissani pyrkinyt tietyistä syistä sisällyttämään mukaan myös biittimusiikin. Näin ensinnäkin siksi, että musiikillista biodiversiteettiä tulee vaalia. Toisekseen, ja rytmiä koskien, biittiin haasteellisesti rakentavia musiikintekijöitä on olemassa (esimerkiksi IDM:n sektorilla) ja he käyttävät sointiväriä teoksiensa elementtinä siinä kuin timbraalisäveltäjätkin. Lähestymistapa on vain toinen. Ympäristöäänitaiteilijat saattavat toteuttaa rytmisen biisin vaikka voimalan äänistä (kuten Evidence) ja drum’n’bassia on sävelletty keittiövälineiden äänistä. Rytmi on yksi musiikillinen elementti muiden aineksien joukossa, eikä pulssi itsessään tee musiikista kevyttä tai vakavaa; tai jos pulssi edustaa kevyttä, niin silloin J.S. Bachin ja W.A. Mozartin tuotanto on kevyttä. Jukka on aika ajoin soittanut ohjelmissaan Usko Meriläisen elektronimusiikkia, jonka Ku-gu-gusta kannattaa huomioida myös ne sähköurkujen rytmikoneella tehdyt jutut… Aiheen tiimoilta muistuu mieleeni myös mielenkiintoinen riffien historiaa käsittelevä BBC:n radio-ohjelma vuodelta 2008, jossa musiikillisten riffien tarkastelua ei aloitettu rockista, vaan Beethovenin viidennestä sinfoniasta.
Jukan soittolistat kattavat harmaan musiikinsektorin laajalla säteellä ja hän antaa Avaruusromuissa kiitettävästi sijaa myös uusille tulokkaille. Omasta kokemuksesta tiedän kuinka hienolta tuntui kuunnella ensimmäisen kerran omaa biisiä valtakunnan radioaalloilla! Näitä väyliä ei ole kokeelliselle elektronimusiikille edelleenkään liikaa ja onneksi Yleisradiossa on sentään tämä yksi osoite, johon ohjata julkaisijoita lähettämään uuden levynsä.
Kuulin jokunen vuosi sitten että Avaruusromuista tehtäisiin kirja. Toivottavasti. Avaruusromua on klassikon asemaan noussut käsite musiikin kentällä ja se on kestänyt muuttuvat trendit ja kanavamuutokset. Jukka on tehnyt Avaruusromuaan merkittävän siirtymävaiheen yli, 1990-luvun alusta 2010-luvulle, jolloin elektronimusiikki kävi läpi suuria muutoksia. Avaruusromujen historiikki haastatteluineen, teostaustoituksineen ja soittolistoineen olisi arvokas dokumentti tästä tärkeästä kehitysvaiheesta suomalaisen musiikin historiassa. Jos kerran John Schaeferillä on New Sounds: A Listener’s Guide to New Music, pitää Avaruusromullakin olla omansa! Toivon todellakin, että kirja löytää joku päivä tiensä päivänvaloon…