Markus Hippi: Traffic, Seagulls and Tons of Iron – even City Sounds are Valuable. Petri Kuljuntausta interview.
It was in May 26th 2005 when I was interviewed (by Markus Hippi) for the Manifest06 Calendar & art book. It was about the City sounds of Helsinki.
The interview was translated and published in English, the title at the Manifest06 was finally in the following form: “Traffic, Seagulls and Tons of Iron – even City Sounds are Valuable“.
The English version is in the book, but here is the original Finnish version.
Traffic, Seagulls and Tons of Iron – even City Sounds are Valuable
”Kaupungin kaukaisia ääniä, liikenteen jylyä, lintujen ääniä, ainakin”. Näin erittelee muusikko ja Suomen Akustisen Ekologian Seuran hallituksen jäsen Petri Kuljuntausta korviimme kantautuvia ääniä. Istumme Hotelli Tornin Ateljee-baarin terassilla ja ihastelemme samalla Helsingin yli kantautuvia maisemia.
Tai ihastelisimme, jos vieressämme ei olisi laumaa torstai-illan känniä vetäviä pukuihmisiä, jotka ovat tomerasti keskittyneet keräämään kaikki terassin tuolit ja pöydät samaan nurkkaan seurueelleen. Kaupungin äänien kuunteleminen vaatii toden teolla keskittymistä.
Kuljuntausta on kutsunut minut Ateljee-baarin terassille. Haastattelua sopiessamme pyysin, että hän veisi minut paikkaan, jonka äänimaailma olisi asiantuntijan mielestä erityinen. Testasin Kuljuntaustaa. Halusin nähdä, osaako hän näyttää ainoatakaan paikkaa kaupungista. Epäilin, että Akustisen Ekologian Seura olisi ainoastaan luonnonäänien asialla.
Muusikko kieltää väitteeni. Hänen mukaansa ääniä ei voi pistää arvojärjestykseen: ”Tunnen ihmisiä, jotka eivät ikinä haluaisi asua keskellä kaupunkia. Toisaalta tunnen myös jonkun, joka ei kuunaan muuttaisi pois Frederikinkadulta. Mikä on hyvää ääntä, se oikeastaan riippuu siitä, keneltä kysyy.”
Mutta, mikä sitten tekee äänimaisemasta mielenkiintoisen? Tai suojeltavan? Akustisen Ekologian Seurahan ilmoittaa edistävänsä, parantavansa ja suojelevansa äänimaisemia. Kuljuntausta palauttaa keskustelun takaisin terassille. Tässä on yksi paikka, jonka äänimaisema on kaupungissa säilyttämisen arvoinen. Muualla päin Helsinkiä ei kuulosta siltä, niin kuin Hotelli Tornin terassilla. Ja se on jo arvo itsessään.
Intän periaatteen vuoksi, ja yritän saada Kuljuntaustan nimeämään muita arvokkaita äänimaisemia pääkaupungista. Äänimaailmojen suojelija yllättää.
”Kohti Itä-Pasilaa kävellessä, rautatien vieressä kuulee hienoja ääniä. Lähestyvän junan voi havaita jo kilometrien päästä. Tuhansien kilojen liikkuva paino saa kiskot ääntelemään.”
Seuraavaksi Kuljuntausta alkaa miettiä helsinkiläisen äänimaiseman omaperäisyyttä. Monilla kaupungeilla on tunnuksenomaiset äänensä. Lontoon Big Benin kellojen kuminan tietää yhdistää Britannian pääkaupunkiin. Helsingiltä tällainen puuttuu. Vai puuttuuko? Ehkä raitiovaunuista lähtevä ääni yhdistyy kuulijoiden mielessä jo pääkaupunkiimme.
Yhden uuden ääni-ilmiön Kuljuntausta on vastikään löytänyt: ”Katajanokalla havahduin kirkon kellojen lyöntiin. Ääni oli komea, kun kellojen kumina kaikui kaupungista takaisin.”
Nyt Helsingistä on maalailtu ruusuista kuvaa – mutta mitkä äänet saavat Akustisen Ekologian Seuran aktiivin kiemurtelemaan tuolissaan? Mitkä täällä ovat kehnoja paikkoja, noin niin kuin äänimaisemallisesti?
”Mannerheimintien varsi on tylsä. Liikenteen jyly peittää kaikki muut äänet.”
Heitän itse keskusteluun paikallisen karaoke-baarin, jonka laulusuorituksia joutuu nykyään kuuntelemaan myös ravintolan ulkopuolella. Sisäänkäynnin viereen ulkoseinään kun on porattu kiinni julmetun kokoisen kaiuttimet. Haastateltavani ei myöskään innostu ajatuksesta. Ääniä tässä kaupungissa on jo aivan tarpeeksi.
Toisaalta kaikki on suhteellista: jopa kaikkein ärsyttävimpiä ääniä saattaa tulla ikävä. 1990-luvun tunnusomaisimpia ääniä olivat matkapuhelinten merkkiäänet, tekstiviestipiipit ja säkkijärven polkka. Nyt niitä kuulee yhä harvemmin ja harvemmin; uudet puhelinmallit moniäänisine tekniikkoineen ovat ajaneet vanhan yli.
Kaupunginkin äänet ovat muutoksessa: siitä ei ole edes sataa vuotta kun Helsingin ydinkeskustassa kuuli hevosien ja lehmien ääntelyä.
Haastattelun aikana on jo monta kertaa käynyt selväksi, ettei ääniä voi jakaa hyviin ja huonoihin. Silti en malta olla esittämättä kysymystä – jos Kuljuntausta saisi valita yhden äänen joka säilyisi ikuisesti, mikä se olisi?
”Säästäisin ehdottomasti pätkän raitiovaunujen raiteita. Siinä voisi yksi 60-luvulta peräisin oleva vaunu ajella ihan äänen vuoksi edes takaisin, aina hamaan tulevaisuuteen.”
